perjantai 22. heinäkuuta 2011

Dominion Tank Police OVA

Oi aikoja, oi tapoja. Siitä taitaa olla kolmisentoista vuotta kun videovuokraamoon ilmestyi yllättäen muutama anime VHS. Näistä eräs oli Dominion Tank Police, joka sisälsi neliosaisen sarjan kaksi ensimmäistä jaksoa. Se vasta oli todella luksusta! Muita animuja joita vuokraamossa oli olivat ainakin Blue Sonnet sekä Project A-ko. 

Tankit olivat jotenkin pehmeän näköisiä. Ei sellaisia "normaaleja".
 Joskus saan mieltymyksiä katsoa retroanimuja. Ne eivät ole aina kovinkaan kauniita, eivätkä ehkä juonellisesti kuulosta "siltä mun jutulta", mutta kuitenkin kiehtovat jollain tavalla. Etenkin tällainen anime, jota olen jo pienenä nähnyt muutaman osan. Tottakai(?) minua kiinnostaa miten tällainen tarina loppuu!


Olen huono kirjoittamaan juonikuvauksia joten en edes yritä. Sen verran asiasta kuitenkin, että tarina kertoo nuoresta neiditä nimeltään Leona, joka siirtyy moottoripyörävoimista tankkipoliisiksi (ah, että rakastankin miten hienolta se suomeksi kuulostaa. Tankkipoliisi...). Isointa vihollisosaa sarjassa näyttelevät Buaku sekä kaksi androidikissasiskosta, Unipuma ja Annapuma.

 
Tankkipoliiseja? Sotilasvoimia? Maailma joskus hamassa tulevaisuudessa? Ei kuulosta ollenkaan minulle sopivalta animelta. No oliko se sitten minulle sopivaa katsottavaa? Hmh. Kyllähän se miellytti. Aluksi nousi kovinkin nostalginen fiilis. Sarja oli kiva. Katsoin yhden päivän aikana kaikki neljä jaksoa (35 minuuttia kipales) ja se on itselleni kuitenkin aika paljon. Ehkä pisimmälle sarjassa kantoi retrofiilinki. Mitään erityistä ei juonessakaan ollut, se oli ihan kiva ja ihan kiinnostava. Huumoria (se tärkeä itselleni!) löytyi jonkin verran, mutta se oli aika, noh, nähtyä jo tai latteaa. Musiikkia haluan kyllä kehua, siellä oli muutama oikein kiva musiikki \o/



Hahmoihin ei neljän jakson aikana päässyt kovin syvälle sukeltamaan. Leona on tyypillinen spunky (en saa tolle mitään hyvää suomennosta päähän, mikään ei kelpaa suomeksi) punapäätyttö, joka kyllä osaa pitää puolensa. Ei tiedä tankeista oikeastaan mitään, mutta rakennettuaan itselleen oman tankin alkaa hän rakastaa sitä kuin omaa lastaan. Ihan pidettävä hahmo. Al on ainoa nuori poliisi Leonan lisäksi, pakollinen nuori herra joka tietenkin tykästyy Leonaan. Al on puhdas, suloinen blondi. What's not to like? Lempihahmoni ehdottomasti, mutta sehän johtuu siitä että tykästyn aina animeissa niihin miespuolisiin.
Buaku on ruma olio/androidi/whatever, jonka menneisyyttä kuitenkin valotetaan mukavasti viimeisessä jaksossa. Hänelle myös annetaan inhimillisiä piirteitä, joten ei mitään vastaan. Kissasiskokset ovat myös ihan jees. Eivät ärsyttäneet kuten aluksi pelkäsin.

You don't think... You will be a couple someday?
 Joo, tällaista syväanalyysia minä teen. Seuraavaksi haluaisin lukea mangan (ei ole pitkä) sekä katsoa sitten New Dominion Tank Policen. Tarinan jatkumo kiinnostaa, ja naisena tahtoisin etenkin vähän romantiikkaa Leonan ja Alin välille. Ainahan saa toivoa, rite..?

keskiviikko 20. heinäkuuta 2011

Tiger & Bunny sekä yleisesti animupreferenssiä

Dodiih. Sainpas viimein katsastettua uusimman jakson elämäni rakkautta, Tiger & Bunnya. Jotenkin conin jälkeen aina kestää hetken palautua normielämään, jopa sellaiseen että jaksaisi animua katsoa. Tämä rakkaus menee jo 16. jaksossa, jäljellä taitaa enää olla yhdeksän jaksoa! D: Do not want, love is over, hätäilen jo nyt. Tiger & Bunny on äkkiä kivunnut kaikkien aikojen top 3 animulistalleni. En tainnut oikeastaan ehtiä kovinkaan montaa jaksoa katsoa, kun olin jo aivan rakastunut tähän sarjaan. Taitaa olla myös siitä harvinainen sarja, että päähenkilö todellakin on se sarjan paras hahmo. Kotetsu is teh love <3 Mutta pidän kyllä muistakin hahmoista. Aluksi pelkäsin alkaessani katsoa sarjaa että mitähän mechaa siitäkin saadaan, mutta heti kyllä ensimmäisessä jaksossa jo tajusi että tästä tulee jotain paljon hienompaa ja suurempaa. Seuraavassa jaksossa Kotetsu lähteepi vierailemaan kotona, en kestä odottaa! Yleensä pidänkin enemmän tuollaisista normielämäjaksoista kuin "jeejee napataan rikollisia joilla on hienoja voimia" -jaksoista.

Hurrr on se niin herttainen kun se on iloinen
 
Animuissa lempigenrejäni ovat slice of life sekä komedia. Olen itse erittäin huumoria rakastava immeinen, enkä varmaan ikinä sijoittaisi suosikkilistalleni täysin totista animea. En väitä etteikö se voisi olla hyvä mutta... viihdyttääksen tarpeeksi, haluan myös nauraa sarjaa katsoessani. Turhan yliluonnollisetkaan asiat eivät itseeni iske, joten slice of life on teh love. Tämän vuoksi elämäni suosikkisarja joka tuskin koskaan tulee syrjäytymään on Honey & Clover. Tässä sarjassa on kaikki mitä elämältä voi toivoa. Jostain kumman syystä manga on vielä itselläni kesken, samoin live action (siis se tv-sarja, leffan katsoin ja siitä en pitänyt!). Honey & Clover on hauska sarja, mutta samalla erittäin uskottava. Toki siinä välillä tehdään uskomattomia tekoja (moi Morita) mutta hahmot ovat silti yleisesti ottaen realistisia kaikkine tunteineen sekä elämineen. Se on romanttista ja sisältää kutkuttavaa rakkausdraamaa, hyvällä tavalla. Hahmojen tunteet ovat niin aitoja, aidompia kuin missään muussa sarjassa ja eläytyminen on itsellä sitä luokkaa. Mukana saa itkeä ja nauraa.

Sleepin' beauty

Yksi toinen lempisarjoistani, josta itselläni on myös manga kesken, on Lovely Complex. Tämä täyttää myös kriteerit slice of life sekä komedia. Sarja on vain tyypillisempää koulukomediaromanssia, todella mahtava sarja muttei yhtä uniikki kuin H&C. En kuitenkaan sijoita LoveComia lempilistalleni kuin ehkä neljänneksi. Toisen sijan nimittäin nappaa Kuragehime. Tämä sarja sisältää runsaasti komediaa, iki-ihanan girly boyn Kuranosuken sekä suht' realistisia hahmoja. Kukaan ei siis esimerkiksi lentele taivaalla ja ammu lasereita silmistään. 

Oh the drama

 Joo sainpahan hienosti vähän päivitettyä blogia jollain uudella asialla ;D Meinasin ensin että kirjoitan tuosta T&B:n uusimmasta jaksosta oikein jotain mutta no emmäääää sittenkäääää. Halusin vain kertoa katsoneeni uusimman jakson. Tänks. Seuraavana vuorossa Beelzebubia sekä Baka to Testia, kun vaan jaksan katsoa. Aijoo Gosick olis kans nyt pahasti itsellä kesken D:

maanantai 18. heinäkuuta 2011

Animecon 2011

Oh hay guys. Olkoon ensimmäinen blogitekstini itselleni tärkeästä asiasta, nimittäin animeconista. Tämä blogi tulee olemaan samanlainen kuin ensimmäinen msn spacesissa ollut, ei mitään henkevää siis vaan ihmeellisiä löpinöitä tällaisen häröpallo-otakuhyljyksen suusta. Randomia pälinää. Tämä ei yritä olla kunnollinen *blogi* mistään aiheesta, kunhan vain kirjoitan kaikenlaista, vähän kuin pitäisin tässä päiväkirjaa paitsi että tämä on julkinen ;D Selkeää?

Viime viikonloppuna oli siis animecon. Kuten viimeksikin, coni oli kolmipäiväinen eli kesti perjantaista sunnuntaihin. Viime vuonna en edes jaksanut mennä perjantaina, vaan vietimme päivän Korkeasaaressa silloin. Tällä kertaa kuitenkin menimme jo perjantaina ihastelemaan conikansaa. Oikeastaan itse tulen nimenomaan hengaamaan coniin enkä käy pahemmin missään ohjelmissa. Kuitenkin cosplay-kisa on itselleni lähes joka vuotinen juttu, enkä sitä tahtoisi jättää millään väliin. Tällä kertaa kuitenkin, vaikka menimme jo puolta tuntia aiemmin paikalle, jonoa oli niin paljon että jonottaminen olisi ollut turhaa. Tätä voisi välttää esimerkiksi jollain lippusysteemillä (taisipa olla Tampereen conissa silloin aikoinaan netin kautta etukäteen tilattavat lippuset ja se toimi!). Näin rajoitetaan ylisuurta jonotusmassaa sekä voidaan myydä todellakin se määrä lippuja joka on paikkoja = jokainen jonottaja tietää mahtuvansa katsomaan ohjelmaa. Pettymys oli siis suuri kun ei sitä TEH ohjelmaa tullut nähtyä ollenkaan. Itse asiassa en käynyt koko conissa ollenkaan katsomassa loppujen lopuksi mitään ohjelmaa. Jokainen päivä koostui enimmäkseen vain haahuilusta paikkojen välillä ja myyntikojujen pälläilystä. Tämä on kuitenkin itselleni se tärkein juttu, joten ei siinä mitään.

Paikka ei myöskään ollut valitettavasti kovin ihanteellinen. Ei mikään huonokaan, mutta olisi toki ollut hienoa jos paikat olisi saatu pienemmälle alueelle. Tykkään tosiaan hengata esimerkiksi pihalla ja ihastella ohi vaeltavaa conikansaa. Nyt ei oikein tiennyt missä olisi ollut kun porukka oli hajaantunut vähän sinne sun tänne, ja joissain paikoissa oli hyödynnetty vain muutamaa huonetta. Oli myös hiukan erikoista kun kauppapaikat oli sijoitettu eri rakennuksiin. Itsetehtyä sälää myyvät kojut ovat kyllä itselleni todellinen rakkaudenkohde. Samoin itselle tulee parempi mieli antaa itsetehdystä työstä yksityiselle rahaa, kuin vain suurelle kaupalle. Lisäksi yleensä tuollaiset tavarat ovat vielä ihanempia kuin tehdastuottoiset, sekä vielä uniikkeja <3 Mukaan tarttui muutama kännykoru, kolme kaulakorua, korvikset, minimamegoma (sen nimi on Herkkuperse, kiitos nimestä ei kuulu kuitenkaan itselleni) sekä jonku randomeja tarinoita sisältävän yaoi-mangan, joka oli nättiä mutta kerran luettava eikä tarinat olleet kovinkaan ihmeellisiä.

Pelihuone oli kiva paikka, mutta käytännössä vähän surullista kun kaikki musiikkipelit oli sullottu yhteen tilaan = oli mahdoton kuulla pelin rytmiä mikäli pelasi jotain muuta kuin tanssimatolla. Pelihuone ei myöskään ollut auki perjantaina, en käsitä miksi. Muutamia kertoja kävin tanssimatolla hyppimässä ja tulipa kokeiltua niitä muitakin härpäkkeitä siellä (no ei paraparaa, sitä masiinaa kokeilin jo Desuconissa huonolla menestyksellä. Ei itsetunto kestä :P).

Iltabileet olivat iso pettymys. Hyvin, hyvin iso pettymys valitettavasti. En ole ennen ollut conien iltabileissä, ja nyt sitten suunnistin innoissani k-18 bileisiin. Noh, bileet ja bileet, eipä niissä paljoa bileitä ollut. Olisin odottanut jotain yhteistä tilaa tai yhteistä tekemistä. Sen sijaan sain huonon baaritilan jossa jokainen istui omassa ryppäässään. Niinpä muutaman kaverin kanssa joimme yhdet juomat, katsoimme naamiaiskilpailun ja lähdimme pettyneinä takaisin hotellille. Olin odottanut jonkinlaista yhteistä hauskanpitoa muun coniväen kanssa. Baariin vain kavereiden kanssa pääsen muutenkin.Vissiin alkoholittomissa bileissä olisi ollut jännempää, mutta teinit pelottivat sen verran ettei inspannut mennä sinne. Ehkä jos olisi ollut auto käytössä eikä pelkät jalat, olisi tullut piipahdettua sielläkin kokeilemassa lopuksi.

Koska olimme myöhään liikkeellä yöpaikan varaamisen kanssa, emme saaneet tutusta Omenahotellista paikkaa. Tahdoin itkeä kukkaroni kanssa maksaessani hotelli Centron kahdesta yöstä 83 euroa per nuppi, mutta olihan se kuitenkin hyvä hotelli. Lisäksi siellä oli kattava aamupalatarjoilu, vaikka itse olenkin aika huono syömään aamuisin (koska kotona minähän nukkua könötän aina myöhään ja nousen vasta päivällä :(  ). Hotellista oli myös upea näkymä ikkunasta toisen puolen hotellihuoneisiin. What more could I ask for? Perjantai-iltana löysimme läheltä biljardibaarin, jossa olimmekin molempina iltaöinä pelaamassa <3 Biljardi on niin harvinaista herkkua, koskahan olisin pelannut viimeksi ennen tuota...

Nyt on jäljellä vain conin jälkeinen masennus. En saa edes animua katsotuksia, vaikka odottamassa oisi sellaistakin herkkua kuin uusin jakso Tiger & Bunnya! Oli muuten siitäkin animusta hienoja cosseja muutama conissa <3 Aaaaarh seuraavan kerran sitten Traconiin. Ensimmäinen kerta kun meen Traconiin btw :o Saas nähdä millaista siellä on!