maanantai 15. lokakuuta 2012

I'm alive!

Aaarh, siitähän on ikuisuus kun olen viimeksi postannut! Koitetaanpas jotain syventävää päivitystä saada tähän aikaan :P

Ensiksi aloitan vaikka Traconista, joka oli viime kuussa Tampereella. Elämäni ensimmäinen Tracon. Ihanaa tässä oli se, että junamatka Tampereelle on autuaan lyhyt (ei mitään kolmea tuntia niiku Helsinkii, niih!) ja tällä hetkellä rakas armas ystäväiseni asustelee Tampereella. Ja vieläpä ihan keskustassa! Ei tarvinnut kikkailla taksien kanssa tai kävellä itseään läkähdyksiin. Itse coni oli aika perusconi, kivaa oli siis. Kävin katsomassa tuttuun tapaan vain cosplay-esityksen, plus tanssimatolla pomppimassa. Aijoo, ja yöllinen musavisa oli mahtava <3 Lisää tällaista! Taidekujalla oli kaikkea kivaa ja hussailinkin rahaa ihan kiitettävästi. Sen sijaan virallisten kauppojen salista ei tarttunut mukaan oikeastaan mitään. Vai yksi yllätyspussi Backstreetilta, ja sekin sisälsi ihan epäkivaa tavaraa :D Mahti coni, oli ihana nähdä ystäviä ja kokea taas samanhenkisyyttä kaikkien paikallaolijoiden kanssa <3

Sitten! Viimeksi kirjoitin helmien ostelusta. Noh, olen ostellut KALLIITA hamahelmiä viimein (pieni pussi pimeässä hohtaviakin maksoi jotain neljä euroa!) ja muutaman retrohenkisen taideteoksen niistä väsännyt. Behold, Megaman!
Oon mie muitakin tehnyt, tää on uusin
Mutta kuten arvata saattaa, se innostus oli ja meni. En ole tehnyt viikkoihin enää niillä helmillä mitään :D Mutta sellainen mie olen, kyllä taas joskus kaivan ne esille ja taiteilen! Tavishelmilläkään en kauheasti ole tehnyt, vain yhden korun tädilleni synttärilahjaksi:


Tein korulle myös hienon pussukan, jotta se näyttäisi kuin kaupasta ostetulta :D Rehellisesti sanoen en tiennyt mistä väreistä tätini pitää, joten yritin valita mahdollisimman neutraalit ja siistit värit (plus että miulla oli noita helmiä aika rajallisesti...). Vieressä myös kortti jonka tein, mielestäni ihan hauska vaikka toteutus ei välttämättä ihan ammattitasoa olekaan :)

Nykyisin olen hirveän laiska tekemään mitään. Olen pitänyt jopa blogien lukemisesta taukoa vain silkkaa laiskuuttani. Yleensä olen lähes tunnin välein (joskus useamminkin) käynyt tarkistamassa bloggerissa onko kukaan päivittänyt blogiaan, nyt en ole tainnut ainakaan viikkoon käydä. Tiedä mistä hienosta olen jäänyt paitsi :( Vähän on tullut viime aikoina sentään pelattua, ensin tuli Tekken Tag Tournament 2 ja sitten Dead or Alive 5. TTT2 on mukava peli, mutta hahmojen kustomointi on paljon huonompi kuin Tekken 6:ssa. Valinnanvaraa ei paljon ole, eikä siitä saa mitään iloa irti. Tuttuun tapaani vain kävin ostamassa kaikille hahmoille suurinpiirtein silmälasit :P Minä ja minun silmälasifetissini <3
Dead or Alive 5 on jotain niin suurta, jotain mitä olen odottanut vuosikaudet. Ja nyt kuitenkin sanon ettei se aivan ole odotuksiani täyttänyt. Oikeastaan suurin ongelma on hirveä vaikeustaso, ainakin miulle. Ei, en todellakaan ole mikään hyvä taistelupelien pelaaja. Mutta olen pelannut niitä silti sen verran elämässäni, että luulisi minun pärjäävän edes rookie-tasolla! Mutta ei, tämä jopa easy-tasoa helpompi, siis superhelppo aloittelijoiden taso tuottaa minulle välillä harmaita hiuksia. En käsitä miten peli voi olla niin vaikea kaikista helpoimmalla asetuksella! Se on oikeastaan varmaan ainoa valituksen aiheeni, mutta erittäin suuri sellainen! Muuten peli on erittäin kaunista katseltavaa, kentät uskomattomia ja Story mode vaikuttaa niin paljon paremmalta kuin Dimensionsissa.

Animeakaan en oikeastaan ole jaksanut katsella, ainoastaan Space Brothersissa olen ajan tasalla. Koska se on niin mahtava anime. Rakastan sitä ja itken verta aina kun tiedän joutuvani odottamaan taas viikon uutta jaksoa. Yhyy.



Mun varpaita paleltaa :( Taidan mennä pistämään villasukat...

keskiviikko 5. syyskuuta 2012

Helmishoppailua

Kävinpä tänään tuhlaamassa lisää rahaa ja aika kivoja helmiä. Meinasin ostaa hamahelmiäkin mutta ne olivat itseasiassa aika kalliita. Aion vielä käydä jossain Halpahallissa tai Sopurahassa katselemassa paljonko sellainen iso tonkka maksaisi jolla pääsisi hyvin alkuun...

Eniveis, tässä ne helmet:


 Etenkin nuo oikeassa alareunassa olevat pinkit ja puna-siniset crackle-lasihelmet ovat mielestäni niin syötävän ihania :3 Ja sitten oikeassa yläreunassa on pari valkoista ruusuhelmeä. Arvokkaita, neljä euroa nuo kaksi! Mutta kyllä sitä nyt yhdet kärsi ostaa...

Btw, hiljainen hetki miun ihanille varvassukille joissa oli jo kantapäissä niin mielettömät reiät että roskiin menivät...

Tänä viikonloppuna Tracon!! Sitten varmaan siitä postausta~

perjantai 24. elokuuta 2012

Wannabe-koruntekijä

Olen jo kauan luullut olevani kovakin korujentekijä :P Not really, mutta erilaisia helmiä ja tarvikkeita on kertynyt aika mukavissa määrin. Aluksi aloitin vain tekemällä kuminauhaisia helmirannekoruja. Tällaisia on kertynyt paljon, mutta enpä kyllä oikeasti käyttele...

Näitä on hirveä määrä lisää jossain...

Sitten hankin korupiikkejä ja sain tehtyä vähän "paremman oloisen" rannekorun:


Eniveis, ajattelin vain jakaa teidän kanssa mitä kaikkea on tullut hankittua tämän koruinnostuksen myötä, vaikken edes paljon mitään ole tehnyt :D

Ketjuja

Rintakorutaustoja

Korupiikkejä

Erilaisia lukkomekanismeja koruihin

Korviksen taustoja

Kaikenlaista random-sälää jota riittää!

Lopuksi ostin vielä tuollaisen...



Koristelemani purkin kansi. Silikonista "kermavaahtoa"

Lisäksi olen peräti jo kerran elämässäni muovaillut Fimo-massasta juttuja :D


Fimohan on tuollaista kivaa pehmeää massaa joka paistetaan lopuksi uunissa kunnes se kovettuu.

Roskaruokaa

Ja ehkä parempi valaistus?

Keksiä ja joku wannabe-jäätelövohvelihörveli

Suklaalevy!

Kaksi sammakonpäätä joista ensimmäinen on hirveä mutta toka söpö :D

Tein myös keksikorvikset :D

Tahdoin vain jakaa muillekin mitä oon tehnyt tai yrittänyt tehdä :D Kova into oisi taas Fimosta muovailla, saas nähdä koska vaivaudun. Sitten nyt kun oon päiväkodissa harjoittelees ja katson lasten tekevän Hama-helmistä juttuja niin tekee mieli itsekin alkaa väkertään. Mietinkin jos seuraavista rahoista ostaisi vähän hamahelmiä! Voisi vaikka jotain 8-bittisiä pelispritejä kokeilla tehdä tjsp. Jotain kuitenkin että saisi tätä intoa vähän edes purettua :D

 

lauantai 7. heinäkuuta 2012

★ Maailman paras koira ★

Kyllä, koirahehkutusta :D

Tuttavani lähtivät mökille ja ottivat sitten Jomyn mukaansa jotta se saa juosta siellä vapaana muiden koirakaveriensa kanssa. Noh, tänään sitten itse menin myös sinne mökille katsomaan miten oma vauvva jakselee Menimme uimaan ja Jomy ui monta kertaa luokseni, vaikka lopuksi jo ihan tärisi kylmästä. Uimisen jälkeen otinkin sen hetkeksi saunaan kanssani lämmittelemään. Kun sitten tulin saunasta, olivat muut koirat juoksentelemassa ties missä mutta Jomy oli päättänyt rullautua vaatteitteni päälle nukkumaan. Ette uskokaan miten suloista se oli! Se oli jäänyt odottamaan minua ja käynyt vielä makuulle vaatteideni päälle. Kun lopulta tuli lähdön aika itselleni, jäi Jomy sinne vielä leikkimään yhdeksi päiväksi. Kuulin jälkikäteen, että pikkuinen oli lähtenyt juoksemaan meidän auton perään. Oma mamman mussu taisi kuitenkin vähän ikävöidä äitiä

Loppuun vielä muutama kuva meidän vauvvasta :3

Koirapuistossa


Paras kaveri tyynynä
 

keskiviikko 27. kesäkuuta 2012

Berserk - Golden Age Chapter 1

Viimein se siis ilmestyi, uuden Berserk-animun ensimmäinen osa! Olen sitä aivan täpinällä odottanut ja viimein se ilmestyi! Mangaa olen lukenut pitkälle, mutta sitä vanhempaa animeversiota en ole katsonut kuin ensimmäisen jakson. Se on vain yksinkertaisesti niin rumaa ja loppuukin kesken ettei kiinnosta tuhlata aikaa siihen. 

Jo alkusekunneista huomaa että nyt on tosi kyseessä. Maisemat ja hahmot ovat kauniita, paljon kauniimpia kuin edes mangassa alkupäässä (okei, se mangahan on aika kökköä aluksi). Alussa silmään pisti kuitenkin heti tietokoneen olemassa olo. Hahmot liikkuivat sulavasti, liiankin sulavasti ollakseen piirrettyjä ja se komeudestaan huolimatta häiritsi omaa silmääni. Onneksi sitä ei loppujen lopuksi näkynytkään enää alun jälkeen ihan niin paljoa, joten pystyin nauttimaan elokuvasta onnellisena.  Nautin myös jokaisesta sekunnista Judeaun kanssa, asia jota en ole voinut aikoihin tehdä!

Olisin voinut fäpätä itselleni uuden pään kun openingissa näkyi Farnese ja Serpico  <3 En vielä tule näkemään tätä parivaljakkoa aikoihin, mutta se kutkuttava odotus kun tietää että niin tulee tapahtumaan, ah! Ylipäänsä siis elokuva oli erittäin hienosti toteutettu, ja jaksoin katsoa sen innolla. Itkettää vaan kuinka kauan saa sitten taas odotella seuraavaa osaa...

Loppuun kuvaspämmiä, enimmäkseen Griffithistä koska aahrjhajnsaksnam inhoan sitä.

Charlotte on niin nättinä, mangassa ei edes tehnyt mitään vaikutusta minuun

Whaaaat

Cascakin on nättinä








Ja Griffith, senkin paskiainen, miksi olet niin suloinen?!


Jopa Guts näyttää söpöltä!
Judeauuuu my love, missä on sun pisamat
I rest my case.

torstai 7. kesäkuuta 2012

Elämäni Mindless Self Indulgencen mukaan

Vastaa kymysyksiin käyttäen ainoastaan biisien nimiä YHDELTÄ ARTISTILTA. Haasta 5 bloggaajaa. Älä käytä samaa bändiä kuin minä. Yritä olla toistamatta samaa biisin nimeä. Se on paljon vaikeampaa kuin luulet!
Nimeä postauksesi "Elämäni *bändin nimi* mukaan"

Valitse artistisi:
Mindless Self Indulgence, lempparini tietenkin ;)


Oletko mies vai nainen? Bitches
Kuvaile itseäsi: Mastermind
Miltä nyt tuntuu: Keepin Up With The Kids
Kuvaile nykyistä asuinpaikkaasi: Pay For It
Jos voisit mennä minne vaan, mihin menisit: London Bridge
Mieleisin kuljetusmuotosi: Tornado :D
Paras ystäväsi on: Animal
Lempivärisi: Like Shit ( D: )
Millainen sää on: Apple Country
Lempivuorokaudenaika: Evening Wear
Jos elämäsi olisi TVsarja, mikä sen nimi olisi: Do Unto Others
Mitä elämä on sinulle: Issues
Nykyinen parisuhteesi: Dicks Are For My Friends
Mikä mättää: Unsociable
Odotan tulevalta: Ready for Love
En pahastuisi: Money
Pelkään: Revenge
Paras neuvoni: Get It Up
Jos muuttaisin nimeni se olisi: Clarissa
Päivän miete: Never Wanted to Dance
Miten tahtoisin kuolla: Bed of Roses
Mottoni: I'm Your Problem Now

Enpä haastele oikein ketään, tehköön kuka haluaa :D

tiistai 5. kesäkuuta 2012

Dead or Alive 5 E3-messutraileri

AAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAmitenmitäänpeliävoihalutanäinpaljonAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAfapfapfaaaapAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAA

maanantai 30. huhtikuuta 2012

Ajankulutekemistä eli kyselytäyttelyä :D

Kysymyksiä:
  • Nukutko rintaliivit ylläsi? Yleensä, tosin jos käyn suihkussa ennen nukkumaanmenoa niin en vaivaudu enää moisia päälle vääntämään :P
  • Nautitko draamasta? Tietyssä suhteessa joo :D
  • Oletko tyttömäinen tyttö? Oon :3
  • Kuka oli viimeksi henkilö jota halasit? Meidän koira, lasketaan!
  • Pieni vai iso laukku? Iso, sinne pitää mahtua kunnolla tavaraa! :D
  • Oletko lyhyt? Nojjoo, 162. Sellainen kivan lyhyt.
  • Ihanne pituutesi? Ehkä vähän pidempi kuin ite oon, mutta aika vähän vaan :D
  • Välitätkö sukkiesi likaisuudesta? Nojjoo mutta...
  • Pukeudutko Halloweenina? En tee mitään erikoista halloweenina :F
  • Mikä on oudoin paikka jossa olet nukkunut? Heinäpaalin päällä navetassa :D (pienenä toki)
  • Onko sinusta liikkeellä juorua? Ei :O
  • Kutsutko joitakin heidän sukunimellään? Ei taida kyllä olla ketään sellaista jota kutsuisin...
  • Pidätkö enemmän vaaleista vai tummista hiuksista miehellä? Todella vaikea kysymys :D Pidän yleensä tummista, mutta sitten taas vaaleat on niin prinssimäiset <3
  • Oletko tällä hetkellä turhautunut johonkin mieheen? Niet
  • Onko sinulla parhaita ystäviä? Tottakai <3
  • Onko sydämesi koskaan särkynyt? Hmh
  • Oletko koskaan ajatellut kauneusleikkausta? En, en ees uskaltaisi vaikka haluaisin...
  • Pidätkö elämästäsi? Yleisesti ottaen juu, vaikka paljon on epäkohtia silti...
  • Onko kukaan ystäväsi varastanut poikaystävääsi? Ei
  • Oletko hypännyt uima-altaaseen vaatteet päällä? En, hauskalta kyl kuulostaa :D
  • Onko sinulla enemmän tyttökavereita kuin poikakavereita? Mjoo
  • Oletko koskaan läimäissyt poikaa kasvoille? Ei ole onneksi ollut tarvetta
  • Mitkä ovat suurimmat pelkosi? Oksentaminen on kaikkein suurin pelko, hurr
  • Oletko koskaan itkenyt itseäsi uneen? En ole varma o_O
  • Oletko koskaan nähnyt mahdottomaksi unohtaa joku mielestäsi? No en kai :O 
  • Uskotko sanontaan "Kerran huijari, aina huijari"? Mihinkä seepra raidoistaan pääsisi
  • Onko sinulla ollut koskaan hyvä olo jostakin? Mitä, aika useinkin :D
  • Toivotko joskus että olisit kuuluisa? No joskus joo :D
  • Ikävöitkö tällä hetkellä jotakuta? No kyl mie kun on noita ystäviä joita näkee liian harvoin!



Valitse kumpi:


  • Kajaali vai ripsiväri? Kajaali
  • Louis Vuitton vai Dooney & Bourke? En ees tiedä toista, mutta sanon että ihan sama kai :P
  • Hame vai housut? Housut, mieluiten farkut :D
  • Sukat vai legginsit? Sukat <3 Värikkäät, söpöt ja ihanat sukat kiitos
  • Huppari vai takki? Huppari
  • Korkkarit vai lenkkarit? Lenkkarit~
  • Suorat vai kiharat hiukset? Laineilevat ;)
  • Rengas vai roikkuvat korvikset? Riippuu hetkestä, yleesä kai roikkuvat :D
  • Vaalea vai tumma? Öh?
  • Smoothie vai latte? En kahvista piittaa joten smoothie :D
  • Dieetti vai normaali limu? Normaali
  • Timantteja vai helmiä? Molemmat on kivoja :D
  • Perhe vai ystävät? Ei voi valita <3
  • Huulikiilto vai huulipuna? Huulikiilto 8)
  • Manikyyri vai pedikyyri? Kelpaisi molemmat, ehkä kuitenkin pedikyyri kun sormia on itse helpompi hotaa :D
  • Rauha vai rakkaus? Rakkaus?
  • Aurinkolasit vai käsilaukku? Käsilaukku <3

Kysymyksiä miehistä:
  • Hauska vai vakava? No hauska tietenkin!
  • Tummat vai vaaleat silmät? Siniset silmät <3
  • Pitkät hiukset vai lyhyet? Siltä väliltä :D
  • Kiharat vai suorat hiukset? Ei ainakaan mitkään liian kiharat :D
  • Hyvä tanssija vai hyvä laulaja? Laulaja <3
  • Tupakoitsija vai ei? Ei tupakkaa, vaikka lapsellisesti se miusta coolilta näyttääkin :P
  • Omistaa moottoripyörän vai urheiluauton? Ihan tavallinen auto olis kiva :D
  • Parta/viikset vai ajettu pois? Pieni leukaparta olis <3
  • Nuorempi vai vanhempi? Mjaa-ah :D
  • Punk/Goth vai gangsteri? Ehkä se ensimmäinen sit :D
  • Moderni vai Cowboy henkinen? Moderni o.o
  • Kasvot vai keho? Kasvot ja vähän kehoakin ;D
  • Suloinen vai seksikäs? Suloinen <3
  • Hyvin koulutettu vai koulunsa keskeyttänyt? Sopivasti koulutettu? :D
  • Lipevä kaupunkilainen vai maalaistollo? Normaali kaupunkilainen :P
  • Siniset, vihreät, harmaat vai ruskeat silmät? Se sininen on se paras :3
  • Lasit vai piilarit? ❤ LASIT ❤ Mitään hotimpaa maailmassa olekaan kuin silmälasit :D
  • Urheilullinen vai huumorintajuinen? Huumorintajuinen <3
  • Mikä seuraavista: rehellinen ja aito, rohkea ja turvallinen, rikas ja komea, iloinen ja huolehtiva vaiko asiallinen ja pohtiva? Rehellinen ja aito, iloinen ja huolehtiva? :D

keskiviikko 25. huhtikuuta 2012

Postin tuomisia 24.04.2012

Ihaillaan mitä posti toi :D


Tekken Hybrid sekä Rhythm Thief. Tuo Tekken Hybrid sisälsi siis Tekken Tag Tournament HD:n, Tekken Tag Tournament 2 Prologuen sekä sitten sen suurimman syyn ostaa koko paketti, elokuva Tekken Blood Vengeance. En ole vielä perehtynyt oikein peleihin, mutta olen silti jo ehtinyt pettyä tuohon Tag 2 Prologueen. Tiesin ettei se ole ihan FULL version mutta huomattuani ettei siinä ole kuin kokeiltavaksi neljä hahmoa lopahti intoni täysin. Olen toki tilannut sen kunnollisen Tag Tournament 2:n mutta sehän ilmestyy vasta joskus kesän jälkeen, nyyh. 

Rhythm Thief on vasta alkutekijöissään, mutta olin aivan täpinöissäni kun uusi rytmipeli ja vielä kivannäköinen artti. Hahmot ovat hiukan lapsellisen näköisiä,ja pelin huikeat neljä peliä ovat tuntuneet aika lapsellisen helpoilta, mutta olen silti pitänyt pelaamastani. Pelimekaniikka on aika Laytonin oloista, sillä ruutuja pitää klikutella löytääkseen piilotettua rahaa, aivan kuin Laytonissa etsitään vinkkikolikoita. Tarina ei paljoa nappaa, mutta enpä sitä odottanutkaan. Lisäksi olen aika alussa vasta, tiedä vaikka sieltä kuoriutuisi millainen supertarina! (mabyy not)
 

Tänään meidän Jomy tajusi että miunkin ikkunasta näkee ulos :)

maanantai 19. maaliskuuta 2012

Koiratonta elämää

Viimeinen viikko ilman koiraa lähti käyntiin! \o/ ELÄMÄNI PISIN VIIKKO but propably worth it

perjantai 24. helmikuuta 2012

♥♥Koira?♥♥


Koira koira koira. Koira koira koira koira koira. Koira koira! Koira koira koira? Koira :)

Koira koira koira koira. Koira koira koira koira koira koira koira koira? Koira  koira koira koira! :D