sunnuntai 18. syyskuuta 2011

Tiikuri ja Puputti

Niin. Siinä se sitten oli, yksi elämäni lempisarjoista, Tiger & Bunny. Jäinkö itku silmässä valittamaan kohtaloani kun se loppui? En, koska it's not over yet!

Muttajoo. Ihana sarja täynnä  ihania hahmoja. Kotetsu on ihan teh loooove. Ihanempaa isää ei voi löytää mistään. Ei  mikään ihme että Blue Rose on siitä niin kiinnostunut.


Toisaalta olin pettynyt siihen, ettei Kotetsu jäänyt pääsankareiden joukkoon tai kokonaan vetäytynyt jutusta. Kumpikin olisi käynyt miusta paremmin kuin että Kotetsu liittyi kakkosluokan sankareihin joista ei ole mihinkään. No, eihän hänestä enää ollut pääsankariksi mutta olisi sitten jäänyt kotiin, onko se nyt Kaedestakaan coolia että isä vaan tekee itsensä naurunalaiseksi tv:ssä.

Ja onneksi kaikkii loppuu niinkuin se oli alkanutkin

Olisin halunnut kirjoittaa ummet ja lammet muka tästä viimeisestä jaksosta ja sarjasta ylipäänsä, mutta en kyllä keksi oikeasti mitään. Mahtava ja huumoripitoinen sarja, suosittaisin ketä vaan kokeilemaan. Kunhan ei anna tiedottomuuden, ulkonäön tai nimen hämätä. Tämä sarja on paljon enemmän kuin voisi olettaa. Katsokaa ;_; Ja näin moi, tahdoin vain kertoa katsoneeni sarjan ja SE ON OHI NYT.

keskiviikko 14. syyskuuta 2011

AAAAADOA5AAAAAAA

My God YES YES YES


VIIMEIN. Kirjoitan Capseilla koska DOA. Lempimättösarjani! Rakkauteni kohde! ELÄMÄNI ;-; Tätä on odotettu vuosia ja vuosia ja vuosia... Koska en omista Lolboxia, en ole voinut omistaa enää Dead or Aliveja sitten kakkosen jälkeen. Pelannut olen toki jokaista DOAa (paitsi Extreme kakkosta). Koska RAKKAUS. RAKKAUS.

Mitä posti toi

Minullahan on taas toistaiseksi joulu joka päivä, kun posti syytää paketteja. Olen kova tilaamaan kaikkea halpaa sälää pitkin eBayta (toistaiseksi kynsijuttuja). Yleensähän nämä pienet kynsilakkapaketit mahtuvat postiluukusta, mutta tällä kertaa tuli JÄTTIPAKETTI joka piti lähteä hakemaan oikein postista asti.


Ensin olin ihan ymmälläni. Mikä ihmeen 15 dollarin "Toy Game"? Lelupeli? Ainoa mikä voisi yhtään mennä noihin hintoihin ja olla toy game voisi olla langaton ps2-ohjain jonka tilasin....


Mutta ei! Sehän olikin "vain" Disgaea nelonen, jonka ennakkotilasin jo ajat sitten. Ihana paikka vaan laittaa toki pakettiin alemman hinnan, ettei vain jäisi tulliin...


Tämä oli hieno premium edition, joka siis sisältä pelin lisäksi Fuka-figuurin (which doesn't really interest me) ja artbook-vihkosen. Vielä en ole päässyt pelaamaan peliä, kun on tuo Tekken 6 kesken jajajajajaja...

Nyt on jokainen Tiskaaja hyllyssä :3

maanantai 12. syyskuuta 2011

Refreshing Shower Scene

Tässä on teille oikeasti hyvä suihkukohtaus animesta! Tehän tiedätte tapauksen: tytöt ovat suihkussa kun poika tulee sisään "OHO VAHINKO SORIII" ja sitten vähän tytöt "IIIIK ECCHIIIII BAKABAKA" ja sitten poikaa huidotaankin jo ympäri kämppää. Ei kai tule yllätyksenä että vihaan niitä kohtauksia. En tiedä itkeäkö vai nauraa, hävettää ja ärsyttää niin paljon. Siksi tämä kohtaus olikin virkistävä. Ainoastaan Last Order järkyttyy, mutta naisia tai Accea ei vain kiinnosta. Piristävää <3

lauantai 3. syyskuuta 2011

Macross Frontier

Tylsyyteen ja blogin hiljaisuuteen yritän nyt löytää parannusta. Voisin vaikka kirjoittaa pienen pätkän jokin aika sitten maratoonaamastani sarjasta, Macross Frontierista. 


Minähän olen ihan hirveä mecha-fani (not at all) joten miksi edes aloin katsoa tätä sarjaa? Koska Luca, simppeliä. Näin vain kuvan jossain ja ajattelin "aww mikä söpö poika ja animen piirtotyyli näyttää nätiltä, wonder what that is... Aaa, Macross Frontier, no katsotaan!". En tiedä miksi suurin osa katsomistani sarjoista edustaa genreä jota *en* halua katsoa, kuten mechaa tai fanservicea. Jostain syystä vain kehitän mielenkiinnon niihin :(


Hyvin nopeasti siis katsoin tämän sarjan, muutamassa päivässä läpi. Joku ehkä vetäisi 26-jaksoisen sarjan päivässäkin, mutta minusta ei ole siihen. Jos näin nopeaa saa kuitenkin sarjan katsottua, se tarkoittaa sitä tietenkin ettei se nyt mikään hirveän huono sarja voi olla. Vai?



Kyllä, kyllä! Macross ei sisältänyt ollenkaan niin paljon mechaa kuin kuvittelin ja pelkäsin. Paljon suurempi paino oli hahmoilla ja heidän välisillä suhteillaan. Ja sehän sopii minulle! Päähahmo Alto, D. Gray-manin Kandan kadonnut kaksoisveli, vaikutti aluksi todella huonolta päähenkilövaihtoehdolta. Angstinen kaunispoika, en minä sellaista halua! Onneksi aika pian selvisi ettei Alto ole sellainen. Sen sijaan eräs toinen päähenkilöistä, Sheryl, pysyi vähemmän ihanana sarjan loppuun asti. "Minäminäminä" oli aluksi neidin motto hyvin pitkälle. Lopuksi tämä vähän hiipui, muttei enää pelastanut hahmoa. Todennäköisesti tämä on osasyynä siihen, etten tue Sherylin ja Alton pariutumista millään muotoa. Se ei tunnu aidolta hetkeäkään, Sheryl vain tyhjästä saa päähänpinttymän Altosta, Alto taas ei tunnu olevan kiinnostunut Sherylistä. Ja miksi pitäisikään, en minä ainakaan sellaisesta pitäisi... Joten Ranka, ole hyvä, saat Alton. Keep him. Omaksi lempihahmokseni täytyy mainita kyllä Michael, ihana kiusoitteleva naistenmies, joka ei kuitenkaan ole liian sellainen "minä saan kaikki naiset hitto kun oon hyvä jätkä".


 Juoni. Juoni, juoni... oliko siinä juoni? Ehkä olin vain liian kiireinen katsoessani kauniita ihmisiä ja kiinnittäessäni huomion heidän keskeisiin suhteisiinsa. Takanahan on perinteinen oliot hyökkää -juoni. Viimeinen vihollinen oli hyvin pliisu, ja taistelut nyt eivät kiinnosta minua muutenkaan koskaan. Tosin hienoksi viimeisestä taistosta teki toki laulut ja niiden yhteisremix. Tunnelmaa!



Ylipäänsä sarja oli positiivinen yllätys. Se ei yllä mihinkään huippulistalle, mutta mukava katsottava ja jäin kaipaamaan silti lisää. Hahmot olivat todella kauniita ja koko maailma värikylläinen. En anna koskaan anteeksi sarjalle jaksoa 20, mutta muuten suositan. Myös musiikkia sarjassa piisasi laulujen muodossa. Ja täytyy myöntää, hyviä ja meneviä kappaleita riittää!